Briiffi kirkasti kauppakeskus Skanssin markkinointistrategiaa

Hanne Itärinne
|
17.05.2018

Turkulainen Skanssi kirkasti strategiansa vastatakseen kauppakeskusten kovenevaan kilpailuun. Markkinointiviestinnän yhteistyökumppanikseen Skanssi valitsi Briiffin.

Alkuvuodesta 2018 Skanssin kauppakeskuspäällikkönä aloittanut Maarit Hurme haki pysyvää tekijää markkinointiviestinnän toteuttamiseen. Kilpailutuksessa kumppaniksi valikoitui turkulainen markkinointiviestintätoimisto Briiffi.

– Briiffi oli paras valinta Skanssin kumppaniksi, kertoo aiemmin Logomon myynnistä vastannut Hurme. – Arvostamme paikallista osaamista, uudenlaista ja rohkeaa ajattelua sekä alueen markkinan tuntemusta. Lisäksi Briiffissä pystytään palvelemaan meitä kauppakeskusmarkkinoinnin kaikissa tarpeissa.

Ennen käytännön markkinointiviestinnän ja mainonnan toteutuksiin ryhtymistä hiottiin Skanssin strategiaa yhdessä omistajien kanssa. Skanssi vaihtoi omistajaa vuosi sitten, jolloin CapMan Oyj:n hallinnoima rahasto myi sen toiselle pääomasijoittajalle eli CBRE Global Investorsin hallinnoimalle rahastolle.

Helppous ja rentous näkyvät myös viestinnässä

Huhtikuussa 2009 avattu Skanssi on niin kävijä- kuin myyntimäärilläkin mitattuna Varsinais-Suomen kolmanneksi suurin kauppakeskus. Skanssin lähes sadassa liikkeessä asioi vuosittain yli 3 miljoonaa kävijää.

Asiakastutkimusten mukaan Skanssin asiakkaita miellyttävät erityisesti asioinnin helppous, pysäköintimahdollisuudet sekä siisteys ja viihtyisyys. Kilpailijoista erottavana tekijänä Maarit Hurme mainitsee ympäristöystävälliset ratkaisut, kuten aurinkopaneelit, jotka tuottavat osan kauppakeskuksen tarvitsemasta energiasta.

– Nämä tekijät näkyvät myös Skanssin brändissä, toteaa Briiffin toimitusjohtaja Jonne Saivosalmi. – Vaikka viesteissä mennäänkin kaupallinen k­­­­ärki edellä, Skanssi puhuttelee kävijöitään rennon humoristisesti.

Skanssin uusi ilme on raikas, pohjoismainen ja valoisa. Ympäristöystävällisyyteen viittaa mainonnan elementiksi tuotu hunajakenno, joka muistuttaa kauppakeskuksen katolla olevista mehiläispesistä.

Samaa mieltä? Jaa somessa!


Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla

MADE WITH BRIGHT ATTITUDE.

Ota meihin yhteyttä

Briiffi Oy, Aurakatu 18, PL 52, 20101 Turku, puh. 02 275 2300

Rekisteriseloste

Seuraa meitä:
Youtube   Facebook   Instagram